maanantai 8. joulukuuta 2014

Jonojekku

Kävin aamulla laboratoriossa. Vuoronumeron saatuani iäkäs herrasmies tiedusteli numeroani ja ehdotti vaihtamista: hänellä oli numero, joka oli seuraavana vuorossa. Mies sanoi, että hänellä ei ole mikään kiire, hän voi aivan hyvin odottaa. Tuli kiitollinen mieli ja ajattelin, että tämän ilojekun voisin laittaa kiertoon.
Mitä jos ensi kerralla kaupan ruuhkassa päästäisinkin jonkun edelleni? Tai pankkiautomaatilla? Joululahjojen paketointipalvelussa? Bussiin tai postiin jonottaessa? Muistanhan aina auton ratissa päästää jalankulkijat ensin? Ja kuinka olisi vanha kunnon kohteliaisuus: oven avaaminen seuraavana tulijalle?
Tämä herrasmiehen ele aamulla sai hymyn huulille. Montako hymyä saisin itse heräämään laittamalla jekun kiertoon?

torstai 26. kesäkuuta 2014

Stuntteja vai jalkapalloa?

Näin jalkapallon MM-kisojen aikaan tulee puhetta myös filmaamisesta.
Välillä hipaisusta kaatumiset ja muka-loukkaanumiset ihmetyttävät, mutta saisihan näistä hyvin teemaan sopivia jekkujakin, kuten Radio Aallon videopätkä osoittaa. Jonkinlaisen kunniakirjan voisi antaa päänäyttelijälle, Ari Hurstille.

http://www.radioaalto.fi/#!/muu/Filmaaminen

Lapset osaavat saman myös. Kun muksumme oli puolitoista-vuotias, hän heittäytyi maahan, kurotti kätensä dramaattisesti kohti tietokoneella pelaavaa serkkuaan ja pyysi: "Voi ei, minä kaatuin. Auta minua!"

Hyvveepä päevee

Kylläpä vetj suupielet takaraevoo päen tämä uutispätkä.
Mitteehän tuota tuumattasj Rysselissä, jos siellä ruvettassii huastamaan vuan savvoo?
Syntysköhän tirektiivit vähän lupsakammin?

http://www.hs.fi/hstv/teemat/Hyvveep%C3%A4+p%C3%A4evee+-+N%C3%A4in+tv-uutiset+taipuvat+savoksi+/v1402975150926

Tämä passoo kyllä jekukssii, pitäkeepä ensj kerran työpaekalla palaverit omalla paekallismurteella.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Taskujekku

Toisinaan vastaan tulee valvomattomia naulakoita.
Niitä, joissa lukee "Emme vastaa naulakkoon jätetyistä vaatteista."
Olen miettinyt, että itsekään en yleensä, esimerkiksi puhelimen soidessa, vastaa naulakkoon jätetyistä vaatteista vaan vaikkapa olohuoneen sohvalta, ruokakaupan hyllyjen välistä tai junan vessasta (muuten harvemmin otan puhelinta mukaan vessaan).

Näitä naulakkoja kuitenkin on. Ja niissä roikkuu takkeja, ja takeissa on useimmiten taskut.
Koska takeista ei kukaan vastaa, taskuille on vapaa pääsy. Ja nyt haudon tässä käänteistä taskuvarkautta: Mitä, jos valvomattomien takkien taskuihin ilmestyisikin jotain takin haltijan yllätykseksi? Esimerkiksi päivän mietelause, rakkausruno, paperikaramelli, ilmapallo tai ruotsin kruunu (jota voi sitten käyttää vaikka ostoskärryjen kanssa, kun muut kolikot ovat yleensä lompakosta kaikonneet).

Mitä muuta taskuun piilotettavaa keksit - sellaista, mikä olisi löytäjälle iloinen yllätys?

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pääsiäisjuttuja

* Vaihda tavalliseen kennoon kananmunien paikalle Mignon-munat tai tarjoa niitä aamiaisella muka keitettyinä
* Suklaamunien etsiminen on amerikkalainen tapa, mutta nyt kun kevät on aikaisessa, se toimii myös meillä. Tai jos sataa, etsintää voi harrastaa sisällä. Tämä on paljon hauskempaa kuin avainten, lompakon tai silmälasien etsiminen.
*Jos rai-ruohon itämään laittaminen unohtui, vehnänoraat kasvavat nopeasti. Kärsimättömämmätkin (vai kärsimättöMÄMMITkin) jaksavat odottaa.
*Pistä ranttaliksi: jos et pidä jostain pääsiäisherkusta, korvaa se muilla sesonkituotteilla kuten Runebergin tortuilla tai laskiaispullilla. Niitä ei löydä kaupasta, mutta kylläpä perheenjäsenet yllättyvät, kun olet leiponut niitä itse.
*Jotta pääsiäinen ei olisi vain tipuja ja pupuja (olikos sillä jokin muukin merkitys?), osallistu pääsiäiskuvaelmaan. Jekkujen vastapainoksi on hyvä antaa itselle myös kokemuksia, jotka tuntuvat pintaa syvemmällä.
*Muita ideoita pääsiäistä sulostuttamaan?

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kyllä Photoshopilla saa ihmeitä aikaan

Jokin aika sitten kohuttiin taas mallien kuvista - kuinka aivan tavallisen näköisistä näppyläisistä naamoista tehdään kuvaeditoinnilla aivan erinäköisiä.
Hyväähän tässä on se, että kenestä vain voidaan saada oman elämänsä huippumalli  - ainakin editoimalla. Toisaalta sitten näiden editoitujen kuvien luuleminen oikeiksi voi aiheuttaa ulkonäköpaineita. Mutta mitäs sanotte tästä videosta?

http://www.slrlounge.com/friday-funny-model-gets-un-photoshopped-time-lapse-video

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Eräänä huhtikuisena aamuna

Eräänä huhtikuun alun aamuna, kaksi päivää kellojen kesäänpäinkääntämisen jälkeen, unenpöpperöinen äiti-ihminen tassuttelee omasta mielestään vielä tuntia liian aikaisin WC:hen.
Istahtaa. Kaamea ritinä! Menikö pönttö rikki? Ahaa, makaroneja välikannen alla. Perussettiä.
Hanasta tulee vihreää vettä, vesivärinappi sekoittajassa. Hammastahnaan suhtaudutaan jo vähän varauksella. Syystä, sillä se maistuu suolalta. Rasvapurkki onkin tänä aamuna parasta jättää rauhaan...

Sukkalaatikon ensimmäiset sukat näyttävät olevan eriparia. Ja seuraavat. Ahaa, kaikki. Housut nurinpäin, taskuissa rusinoita ja makaroneja. Paita sentään löytyy päälle ihan normimeiningillä. 
Aamiaispöydässä murokulhoon kaatuu murojen seassa lisää makaroneja. Maito näyttää olevan sinistä, myös purkin sisällä. 

Nyt onkin jo kiire herättää muksu hoitoon. Mutta mitä, ovenkahvassa onkin hammastahnaa! (Äiti-ihminen harmittelee, ettei hoksannut sitä aiemmin, tähän luultavasti ei ole lisätty suolaa). Muksu odottaa oven takana jo täysissä pukeissa: sekoitus prinsessaa ja Peppi Pitkätossua. "Äiti, minulta tuli yöllä pisu." "Huoh. Minne?" "No pottaan! Ja nyt mennään! Minä haluan sanoa hoitokaveleille aplillia!" 

Hoitopaikan oven avaa hoitaja vielä yöpuvussaan. Olivatpa onnistuneet kääntämään kaikkia kelloja, niin etten ollenkaan huomannut. Anteeksi ja aprillia vain.

Tänään äiti arvelee leipovansa. Kakusta taitaa tällä kertaa tulla vihreää ja sinistä... 

Lisää vinkkejä huhtikuun alun ilahduttamiseen voi kurkistaa vaikka Positiivareiden sivuilta
http://www.positiivarit.fi/aprillia/5f13b7c3-c28f-4782-92d2-b48fbe2a3e85

torstai 13. maaliskuuta 2014

Hymyn voima

Helmikuu meni, ja kevät tuli. Mitä se nyt jo tuli, ei vielä ole aika kömpiä talvipesästään ihmettelemään muuttolintuja ja pullistelevia silmuja, miettii villasukkarakastaja ja uumoilee mojovaa takapotkua tulevaksi. Huolehtii, miten käy lokeille ja joutsenille sitten kun talvi hoksaa, ettei vielä ollutkaan aika mennä? Entä pellosta pilkottaville oraille? Vai voisiko vain heittää jo luistimet nurkkaan, viritellä grilli takapihalle ja mennä heittelemään kiviä ohenevalle jäälle?

Mitä tästä aikaisesta keväästä sitten pitäisikään ajatella, helmikuun projektista pitää raportoida. Kas minähän lupasin pitää taukoa Facebookista ja panostaa oikeisiin naamoihin tervehtien kaikkia vastaantulijoita. Kävi näin: ensin unohdin mitään luvanneenikaan kunnes puolessa välissä kuuta havahduin. Urhoollisesti yritin sitten etsiä sopivaa tervehdyssanaa ventovieraita varten. "Hei" kuulosti etäiseltä, sen hylkäsin parin kokeilun jälkeen. "Moi" tuntui sopivan nuoremmalle väelle mutta osoittautui hieman liian tuttavalliseksi. "Terve" on hyvä yleissana, jota voi käyttää jokaiseen aikaan päivästä, päättelin.
Silmiin katsominen osoittautui luultua hankalammaksi. Tyypillinen vastaantulija vilkaisee jo kaukaa, onko tulija tuttu ja sen jälkeen tuijottaa maahan mahdollistamatta katsekontaktia. Poikkeustapauksille lahjoitin leveimmän hymyni ja tervehdyksen, muita koitin moikata idealla, että vaikkeivät katso, niin kuulevat edes.

Reaktiot olivat maltillisia. Suurin osa tervehdykseni noteeranneista tervehti takaisin hillityn sivistyneesti. Ei hämmästyksen häivähdystä, ei epäluuloisia vilkaisuja, muutama vaisu hymynkare. Ainut poikkeus oli päihtynyt mies, joka jäi huutelemaan perään, että tunnemmeko me.
Positiivista on se, että pienellä paikkakunnalla tervehditään vieraitakin. Ehkä, jos jatkan tätä sinnikkäästi, tulee sellainen vaikutelma, että tuttuja alkaa tulla vastaan. Ihan niin kuin Ultra Bran laulussa Ilmiöitä  "Jos aina törmää samaan ihmiseen kadulla/  Alkaa pidemmän päälle tervehtiä /
Vaikka ei tiedä tämän nimeä."

Hymystä piti vielä jotain sanoa, jotta otsikko liittyisi edes vähän tähän tekstiin. Minulle tuli sellainen vaikutelma, että jos vastaantulija sattui vilkaisemaan joissain tapauksissa kohti, hymy tuppasi tarttumaan. Tehostetun vaikutuksen sai aikaiseksi sillä, jos mukana oli laulava kolmevuotias, joka myös moikkasi vastaantulijaa. Tässä tuli samalla harjoiteltua tapakasvatusta, vaikka välillä kyllä huomasin, että lapsi otti projektin enemmän omakseen kuin minä - hän muisti tervehtimisen alussa useammin. Ehkä siis minä sain tapakasvatusta?
Ihmisiä, jotka eivät tervehtineet muksulleni takaisin, lapsi kommentoi: "Sillä taisi olla huono kuulo."
Siihen tulokseen päädyimme: vastaan tuli hyväkuuloisia ja huonokuuloisia. Ja jollei hymyä saatukaan tartutettua vastaantulijoihin, joidenkin tutkimusten mukaan hymyileminen parantaa omaa mielialaa, sillä se saa kehon uskomaan, että on syytä hymyillä.

 Mitään vahinkoa en kaikesta päätellen saanut viime kuussa aikaiseksi, joten taidanpa jatkaa kokeiluani vielä tämänkin kuun ja katsoa, mihin se johtaa. Facebook-lakosta ei ollut vastaavaa hyötyä, joten minua saattaa jatkossa tavata sielläkin aika ajoin. Tosin edelleenkin aion elää suurimman osan ajasta livenä.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hyvää päivää -projekti

Pää on lyönyt alkuvuodesta tyhjää. Mitäs jekkuja sitä tälle vuodelle keksittäisiin?
Tipaton tammikuu on lopuillaan ja herkuton helmikuu häämöttää. Kun nyt muutenkin olen koko vuoden tipaton ja lähes herkutonkin, jostain muusta voisi helmikuussa kieltäytyä, jotta tilalle saisi jotain terveellisempää.

Miten olisi kuukausi ilman naamakirjaa? Naamat voisi koittaa nähdä livenä, kiinnittää huomiota vaikka vastaantulijoihin. Mitäs jos kokeilisin samaa kuin uudessa opiskelukaupungissani yli kymmenen vuotta sitten: tervehtisin jokaista vastaantulijaa hymyllä ja hyvällä huomenella? Tämä toimisi hyvin aamuisin muksua hoitoon viedessä. Myöhemmin voisi sitten toivottaa vain hyvää päivää iloisen hymyn kera.

Viime kerralla testatessa reaktioita oli hyvin monenlaisia: jotkut ilahtuivat, toiset hämmentyivät, taisipa joku suuttuakin. Tämänkertaisen projektin tuloksia saatte lukea sitten viimeistään helmikuun lopussa - käyttäytyvätkö pienemmän paikkakunnan ihmiset eri tavalla kuin kaupungissa, jossa on totuttu katsomaan mieluummin maahan kuin silmiin? Saako paikallisbussissa istua ihmisen viereen, vaikka muuallakin olisi paikkoja? Voiko kaupan kassan kanssa rupatella niitä näitä? Viimeiseen vastaus on kyllä, olen jo testannut (tosin persoonakohtaisia eroja on).

Innostuisiko joku  muukin lähtemään mukaan tähän Hyvää päivää -projektiin? Olisi mukavaa kuulla, millaisia reaktioita ihmisiltä saatte, kun tervehditte heitä vastaantullessa. Jos et lähde mukaan koko kuukaudeksi, niin kerropa vaikka yhden iltalenkin saldo.